
Vaalikampanjoinnin muistoja 8.3 - 12.4.2025
Keskustan Espoon kuntayhdistys panosti vaalikampanjointiin erityisesti maalis-huhtikuussa 2025. Vaalitapahtumia ja kampanjointia järjestettiin eri puolilla Espoota, pääasiassa kauppakeskuksissa ja toreilla. Itsekin olin viikoittain mukana mm. Sellon vaalistartissa, Isossa Omenassa sisätiloissa ja ulkoteltalla sekä Lippulaivassa sisätiloissa Keskustan standilla. Lisäksi osallistuin Espoon keskuksen ja Tuomarilan alueen tapahtumiin Keskustan teltalla.
Kampanjaani sisältyi myös kolme vaalipaneelia sekä Espooon Keskustan historian ensimmäisen, hienon vaalilehden jakelua sekä Vaihda keskelle -ehdokasesitteen ja omien mainosten jakelua lähinnä Tuomarila-Suvelan ja Espoon keskuksen alueilla sekä muutamilla muilla alueilla. Täytin myös useita vaalikoneita, mihin meni paljon aikaa. Olen kiitollinen myös Espoon Keskustan kuntayhdistykselle ja Uudenmaan piirille ehdokkaiden yhteismainonnasta paikallislehdissä.

Äänimääräni oli tarkastuslaskennan jälkeen 119 ääntä kuntavaaleissa ja 155 ääntä aluevaaleissa. Kuntavaaleissa olin 10. eniten ääniä kerännyt Espoon Keskustan ehdokas (yhteensä 50 ehdokkaasta) ja aluevaaleissa olin 20. eniten ääniä kerännyt Keskustan ehdokas (yhteensä 60 ehdokkaasta). Espoon kaupunginvaltuustoon läpimenoon olisi tarvittu lähes nelinkertainen äänimäärä ja Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoon läpimenoon olisi tarvittu lähes kolminkertainen äänimäärä. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen saamaani äänimäärään ja hyvin kiitollinen niistä jokaisesta!
Ensi kerralla (jos/kun lähden taas ehdokkaaksi) olen jo paljon kokeneempi ja osaan paremmin arvioida tarvittavaa työ- ja kampanjointimäärää. Aluevaaleissa pyrkisin seuraavalla kerralla tekemään henkilökohtaista kampanjointia kaikissa alueen kunnissa ja Espoossakin kampanjointia tulisi tehdä laajemmalla alueella, joka puolella kaupunkia. Yhteistyö Keskustan riveissä jatkuu kuitenkin edelleen mm. Espoon kuntayhdistyksen hallituksen jäsenenä ja pyrin olemaan aktiivinen vaaliteemojeni edistämisessä joka tapauksessa tavalla tai toisella.